Näytetään tekstit, joissa on tunniste kipeä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kipeä. Näytä kaikki tekstit

tiistai 27. maaliskuuta 2012

Sickness and hunger games

Mulla oli eilen vapaa päivä, joten aamulla nousin siinä 10-11 aikaan. 12 jälkeen lähdin juosten salille (meni paremmin kuin viime viikkoinen lenkki, sillä sain juostua koko matkan) ja salilla olin reippaat puoli tuntia jonka jälkeen takasin kotiin. Matkalla kotiin hain kaupasta pari naturdiet smoothieta. Päivän olin kotona ja illalla menin N:n kanssa elokuviin katsomaan perjantaina ensi-iltaan tulleen Nälkäpelin. Hyvä elokuva oli, en ole lukenut kirjoja joten en voi verrata, mutta pidin. Leffa naposteltavana mulla oli kurkun viipaleita ja dippiä. Vaikka alkoi tehdä mieli karkkia kun joka puolella vilisi karkkipusseja tai poppareita, pidin itseni lujana :) Tästä linkistä vielä mahtava GIF Nälkäpelin Jennifer Lawrencesta ja siitä miten hän treenasi rooliaan varten.

Olen siis taas päässyt kunnolla vauhtiin liikkumisieni kanssa; viime viikolla tein shredin 5 päivänä kuudesta, kävin salilla ja juoksemassa.
Jonkun mielestä mun pitäs jäädä taas saikulle sillä viime yönä olen herännyt 2 kertaa hirveeseen mahakipuun ja sitten saanut juosta oksentamaan. Herätessä aamulla töihin, olo oli ihan hirvee, mutta töihin pakko mennä ku kukaan muu ei olisi voinut tehdä sitä mitä mun piti mennä tekee ja toiseksi, saikulle en voi jäädä koska muuten menetän kuntobonukset (100€ melkein ilmasta rahaa) ja nyt on menossa viimeinen viikko 3kk. Kaiken lisäksi en edes tiedä mistä tää johtuu. Aikasemmin mittasin kuumeenkin jolloin mittari näytti 37,7. Huomenna on onneksi vapaapäivä niin voin levätä jotta oisin kunnossa torstaina, ainaki niin et pääsen töihi.

tiistai 8. maaliskuuta 2011

Lääkkeitä lääkkeiden perään naistenpäivänä

Viime viikko on tehty taas tiuhaan tahtiin töitä, varsinkin viikonloppu. Perjantaina töitä oli 16-22, mutta pääsin jo 21:15 kun oli niin kuollutta. Töistä suuntasin kaverin kaverin luokse bileisiin. En kyllä ole varma voiko niitä bileiksi sanoa, mutta yhden jätkän 22v. synttärit kumminkin viinan kanssa nautittuna ja siitä baariin jatkettuna. Lauantaina olin töissä ensin 17-00:30 ja sitten 01:30-05:30 ja kävellen 4km kotiin ja viideksi tunniksi nukkumaan ja sunnuntaina töitä 14-21. Joten nyt on työntäyteinen viikonloppu takana.
Mutta kaikessa työnteossa ja juhlimisessa on näköjään kääntöpuolensa; olen taas kipeänä. Kaksi viikkoa sitten olin saikulla koska pihahdustakaan ei kuulunut yrittäessäni puhua ja kurkku oli turvonnut. Silloin en saanut mitään lääkkeitä, mutta sen jälkeen nokka on vuotanut koko ajan ja nyt se iski takaisin pahempana. Minulla on (ilmeisesti) korvatulehdus, kurkku edelleen paisuksissa, kaamea kurkkua raastava yskä ja nieleskellessä sattuu korvaan ja kurkkuun. Tänään kävin työterkkarissa aivan ihmeellisellä lääkärillä jolle en enää ikinä halua. Menin sinne sisään se katsoi kurkun ja korvan ja lykkäs pinon reseptejä ja lähetti mut matkohini. Saikkuakin sain vaan 3 päivää vaikka pyysin reilusti, että selviän hengissä kirjotuksiin ens viikolla.
Mun lääke arsenaali: yskänlääke, nenäsumute, tulehdukipulääke, antibiootit ja panadolin korvike.

Tällä viikolla minulla olisi oikeasti ollut aikaa käydä salilla ja liikkua kunnolla, mutta sinne jäi nyt nekin suunnitelmat kun kipeäks kerran tuli, helevetti soikoon. Toivottavasti muilla menee paremmin.

Joka tapauksessa hyvää naistenpäivää ja laskiaistiistaita :D