Pahoittelut todella todella pitkästä blogihiljaisuudesta. Kuten arvata saattaa, en päässyt haluamaani kesäkuntoon tänäkään vuonna sillä olin aivan liian myöhään liikkeellä. Olen ollut melko tyytyväinen kroppaani, mutta suurimpana osana päivistä mietin vain epäonnistumistani.
Kroppa näyttää kylläkin tältä tällä hetkellä:
Eli joka puolella on aivan liikaa läskiä. Vyötärön ympärys pitäisi saada 67-70cm, navan kohdasta sinne 75-80cm ja kaikki muutkin [paitsi rinnanympärys (tottakai sekin kapenee kun laihtuu, muttei niin hirveästi)] 10 cm pienemmäksi. Siinä vasta onkin urakka joka vaatii niin laihtumista kuin kiinteytymistäkin.
Olen rietastellut tähän mennessä kesää muutenkin vaikka mitä; yhden illan jutut on tullu tutuiks, alkoholia juotu kahden kuukauden aikana vähintään joka keskiviikko (lisäksi jotkut perjantait, lauantait ja sunnuntait), ruokaa oon mättöny naamaan miten on huvittanu, otin napakorun ja tatuoinnin ennen juhannusta ja nyt seurustelen :D Että tällästä...
Salillakaan en ole käynyt kuin kaksi kertaa kesän aikana, mutta nyt otin taas itseäni niskasta kiinni. Painosta ei ole muuta tietoa kuin se huitelee jossain 64-67 (puntaria en omista sillä en ole hoksannut hankkia muuton jälkeen omaa) välillä joten ei hyvä. Ostin itselleni perjantaina Nutrilett Quick Start paketin jonka aloitin eileen. Tätä meni vain sotkemaan se, että isä pyysi minut mukaan keskiviikosta perjantaihin reissulle tukholmaan. En tiedä miten tekisin siellä syömisten kanssa. Mahdollisesti korvaan osan aterioista nutriletteilla, mutta varmaan pari ateriaa joudun syömään etten herätä epäluuloja hirveästi.
Tällasta minulle, mitenkäs teillä sujunut? Pääsittekö kesäkuntoon tai laihdutatteko?
Näytetään tekstit, joissa on tunniste viihteellä. Näytä kaikki tekstit

maanantai 1. elokuuta 2011
lauantai 9. huhtikuuta 2011
do it for yourself
Tämä viikko on mennyt yllättävän hyvin syömisien kanssa. Kalorilaskurin avulla olen laskenut päivän kalorisaannin noin 1000 kaloriin jotta laihtuisin tarvittavasti ajoissa. Viime viikonlopun jäljiltä paino näytti tiistaina 64,5 mutta tänään herätessäni lukema oli jo 62,6. Kokonaisuudessaan viime viikon keskiarvosta painoni on pudonnut kilon ja huominen on vielä jäljellä.
Olin eileen vaihteeksi ulkona. Tällä kertaa koska ystäväni lähtee huomenna kuudeksi viikoksi Englantiin työharjoitteluun. Meno jalkaa vipattaa tälläkin hetkellä, mutten taida uskaltaa mennä, sillä minun pitää olla huomenna aamulla klo. 8:30 kampaamossa. Toisaalta tuo ei olisi ongelma sillä viime viikolla pääsin nukkumaan noin 5:30 ja heräsin joskus 8:30. Mutta taidan jättää välistä tällä kertaa jos kukaan ei kutsu mukaan.
Huomenna olenkin sitten malleilemassa.
P.S. Tervetuloa kaikki uudet lukijat, onhan teitä jo yhteensä 22

torstai 3. maaliskuuta 2011
Oh, not again... how can i made it
Meiti eksyi taas kerran eileen baariin ja tulihan sitä juotua jonkin verran, mutta myös tanssittua reilusti. Tässä lähiaikoina olen käynyt ehkä liiankin monta kertaa ulkona viihteellä, mutta kyllä se kohta loppuu.
Eileen on ollut jo todella lämmin päivä verrattuna esimerkiksi siihen mitä oli viikko sitten. Viiko sitten kun olin juhlimassa asteita oli -24 ja kun kaupunkiin piti kävellä niin oli kylmä kuin mikäkin, reidet ja kaikki jäässä. Eileen kun olin, pystyin olemaan ballerinoilla/korkkareilla ilman sukkiksia ja nilkat paljaana. Tuuli oli aika kamala joissakin paikoissa, mutta muuten asteista oli ehkä +3-5. Eli kesää kohti pikkuhiljaa.
Ilta ei ollut yhtä hauska kuin useimpina muina kertoina, sillä minua ja ystävääni alkoi masentaa miehet. Kun seuraa baarissa muiden menoa, tulee joka kerta huomattua, että suoraan sanottuna rumemmat tytöt tai blondit saavat aina seuraa, mutta itse en ole kuin yhden ainoan kerran saanut. En ole ruma, vaan ihan nätti/kaunis tyttö ja eihän minulla ylipainoa ole vaan olen normaali, mutta en ymmärrä tätä. Seuraa irtoaisi kyllä jostain ulkomaalaisista, mutta haluaisin seuraa hyvännäköisistä suomalaisista pojista/miehistä. Useat kerrat olen miettinyt mistä seuran puute johtuu, onko kyse ulkonäöstä, siitä että osaan tanssia vai siitä etteivät suomalaiset uskalla. Eräs kaverini totesi eileen baarissa, että kyllä tällä ulkonäöllä täytyisi saada ja sanoinkin, että tulen hänelle valittamaan jos en saa
Eileen jopa olin pukeutunut suhkot "heruttavasti"; minulla oli housut jotka oli kääritty hiukan ylemmäs paljastamaan nilkkaa, n.10cm korot, toppi (alla shape up korsetti) avoimella pääntiellä niin, että dekoltee näkyi hyvin. Tunsin oloni hyväksi ja itsevarmaksi vaikka en mahaani/alleihini olekaan tyytyväinen. Yleensä minulla on alaosana ollut housut, harvoin hame ja yläosana jotenkin dekolteen ja allit peittävä löysä paita. Eli paita joka ei korosta vartalon muotoja mitenkään ja peittää kaikki alleen, jolla on ehkä hyvä olla muuten, mutta ei baarissa.
Onko muille käynyt usein näin? Tai minkälaisia kokemuksia muuten baareissa käymisestä.

lauantai 8. tammikuuta 2011
yesterday was best day ever
Koska nyt on ollut viimeinen joululoma viikko, en ole ollut niin tarkkana syömisieni kanssa. Ja onhan sitä pitänyt käydä juhlimassa ystävien kanssa.
Keskiviikkona ei ollut tarkotus mennä mihinkään, sitten piti mennä Hulluun Pulloon jossa oli 2€ päivät, mutta eipä sitten päädyttykään sinne jonojen takia vaan mentiin viereiseen baariin ja olihan siellä ihan hauskaa. Torstai olikin vain makoilu päivä.
Perjantaina lähdin töiden jälkeen kahden kaverini kanssa viihteelle Fontanaan ja seuraamme liittyi eräs kaveripoikakin. Illan aikana kerkesi sattua ja tapahtua ja ehkäpä olen iskenyt silmäni tähän poikaan (joka oli meidän kanssa pari viikkoa sitten pullossa). No asiat johti toiseen ja melkein päädyimme samaan sänkyyn, mutta siinä tuli sitten esteitä ettei ilta mennytkään niin. Nyt en oikein tiedä missä mennään, mutta mahassa leijuu ja on ihan höntti olo...
Katsellaan näitä liikkumis ja syömis juttuja enemmän ensi viikosta alkaen.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)