Mulla oli eilen vapaa päivä, joten aamulla nousin siinä 10-11 aikaan. 12 jälkeen lähdin juosten salille (meni paremmin kuin viime viikkoinen lenkki, sillä sain juostua koko matkan) ja salilla olin reippaat puoli tuntia jonka jälkeen takasin kotiin. Matkalla kotiin hain kaupasta pari naturdiet smoothieta. Päivän olin kotona ja illalla menin N:n kanssa elokuviin katsomaan perjantaina ensi-iltaan tulleen Nälkäpelin. Hyvä elokuva oli, en ole lukenut kirjoja joten en voi verrata, mutta pidin. Leffa naposteltavana mulla oli kurkun viipaleita ja dippiä. Vaikka alkoi tehdä mieli karkkia kun joka puolella vilisi karkkipusseja tai poppareita, pidin itseni lujana :) Tästä linkistä vielä mahtava GIF Nälkäpelin Jennifer Lawrencesta ja siitä miten hän treenasi rooliaan varten.
Olen siis taas päässyt kunnolla vauhtiin liikkumisieni kanssa; viime viikolla tein shredin 5 päivänä kuudesta, kävin salilla ja juoksemassa.
Jonkun mielestä mun pitäs jäädä taas saikulle sillä viime yönä olen herännyt 2 kertaa hirveeseen mahakipuun ja sitten saanut juosta oksentamaan. Herätessä aamulla töihin, olo oli ihan hirvee, mutta töihin pakko mennä ku kukaan muu ei olisi voinut tehdä sitä mitä mun piti mennä tekee ja toiseksi, saikulle en voi jäädä koska muuten menetän kuntobonukset (100€ melkein ilmasta rahaa) ja nyt on menossa viimeinen viikko 3kk. Kaiken lisäksi en edes tiedä mistä tää johtuu. Aikasemmin mittasin kuumeenkin jolloin mittari näytti 37,7. Huomenna on onneksi vapaapäivä niin voin levätä jotta oisin kunnossa torstaina, ainaki niin et pääsen töihi.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste terveelliset herkut. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste terveelliset herkut. Näytä kaikki tekstit
tiistai 27. maaliskuuta 2012
perjantai 24. helmikuuta 2012
tiistai 2. elokuuta 2011
Your only fooling yourself
No jes alkoipa hyvin taas kaikki. On perseestä olla töissä pikaruokaravintolassa ja jos sattuu olemaan vielä keittiö vuorossa -.- Eihän se sallittua ole, mutta tulihan siinä vahingossa syötyä töiden ohella muutama pekoni- ja juustoviipale jalapenon kera :S Ei hyvä, ei sitten yhtään. Tosin paussilla en saanut syötyä Nutrilett tomaattipastaa sillä se oli ihan törkeen suolasta kuten tomaattikeittokin. Mutta muutama naposteltu pala näkyy samantien turvotuksena vyötäröllä...
Tänään ajattelin elää sitten todella kevyesti. Ostin Nutrilettin lisukkeeksi torilta vadelmia ja mansikoita. Näitä siksi, että annoin itselleni luvan syödä kyseisiä marjoja sillä niissä on kumminkin niin vähän kaloreita ja ne ovat terveellisiä. Eli tähän mennessä olen saanut tänään n. 550kcal ja tarkoitus olisi pysyä alle 800kcal.
Tekis yli lujaa mieli mennä salille, mutta olen saikulla jalan takia :( Vaikka perjaatteessa voisin mennä, niin taidan pysyä kotona jotta saan kinttuni kuntoon. Eileen kuntoilin itsekseni kotona ja varmaan tänään pitäisi tehdä sama juttu :D Ja tämän videon pohjalta tein juttuja:

sunnuntai 10. huhtikuuta 2011
maanantai 21. helmikuuta 2011
I miss the summer and warm weather
kuvat google ja weheartit.fi
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)