Hepsanssaa. Tässä on tullut viimeisen viikon aikana vähän syötyä, itse asiassa aika paljonkin... Ruokaa on mätätty naamaan reppaasti ja karkkia vedetty ihan liikaa. Kaikenlisäksi mentiin lauantaina poikakaverin perheen kanssa heidän tuttujen luokse viettämään iltaa ja siellä tietenkin juotiin alkomahoolia ja mentiinhän sitä baariinkin. Sunnuntaina myös illalla alkoi juominen ja suunta oli baariin. Maanantai ja tiistaikin meni vielä vähän köppäsesti, mutta eileen kävin puntarilla, niin ei se onneksi näyttänyt 59 enempää. Eileen söinkin jo maltillisemmin, mutta en ole tänään päässyt käymään puntarilla niin en tiedä painoa.
Lauantaina kaveri pitää seksiväline kutsut niin sinne olen menossa, mutta olen kovasti päättänyt etten juo ja mene baariin, nyt vaan pitäisi keksiä mitä itse joisin ja söisin silloin. Kutsut ovat nyyttäri meiningillä, enkä tiedä mitä veisin sinne... No tulen varmaan ainakin sen jälkeen kirjottelemaan tänne miten sujui lupausten kanssa.
Ja sitten se yksi asia, eli 30ds, se nyt on jäänyt kokonaan pois sen jälkeen kun olin kipeänä. Alotan sen myös tämän viikon aikana uusiksi, vielä kerkee ennen kesää. Pitää tosta mahan päältä saada tuo läski kerros vaan pois ensiks... Tiukkaa voi tehdä kun se tuntuu niin tiukassa siinä olevan. Olo on tommonen ku tuos kuvas, lihakset tuntuu, mutta päällä on liikaa löysää. Avain tähän olisi syödä vielä paremmin ja liikkua, juoda vettä ja tehdä 30ds.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste alkoholi. Näytä kaikki tekstit

torstai 12. huhtikuuta 2012
maanantai 1. elokuuta 2011
Back again :)
Pahoittelut todella todella pitkästä blogihiljaisuudesta. Kuten arvata saattaa, en päässyt haluamaani kesäkuntoon tänäkään vuonna sillä olin aivan liian myöhään liikkeellä. Olen ollut melko tyytyväinen kroppaani, mutta suurimpana osana päivistä mietin vain epäonnistumistani.
Kroppa näyttää kylläkin tältä tällä hetkellä:
Eli joka puolella on aivan liikaa läskiä. Vyötärön ympärys pitäisi saada 67-70cm, navan kohdasta sinne 75-80cm ja kaikki muutkin [paitsi rinnanympärys (tottakai sekin kapenee kun laihtuu, muttei niin hirveästi)] 10 cm pienemmäksi. Siinä vasta onkin urakka joka vaatii niin laihtumista kuin kiinteytymistäkin.
Olen rietastellut tähän mennessä kesää muutenkin vaikka mitä; yhden illan jutut on tullu tutuiks, alkoholia juotu kahden kuukauden aikana vähintään joka keskiviikko (lisäksi jotkut perjantait, lauantait ja sunnuntait), ruokaa oon mättöny naamaan miten on huvittanu, otin napakorun ja tatuoinnin ennen juhannusta ja nyt seurustelen :D Että tällästä...
Salillakaan en ole käynyt kuin kaksi kertaa kesän aikana, mutta nyt otin taas itseäni niskasta kiinni. Painosta ei ole muuta tietoa kuin se huitelee jossain 64-67 (puntaria en omista sillä en ole hoksannut hankkia muuton jälkeen omaa) välillä joten ei hyvä. Ostin itselleni perjantaina Nutrilett Quick Start paketin jonka aloitin eileen. Tätä meni vain sotkemaan se, että isä pyysi minut mukaan keskiviikosta perjantaihin reissulle tukholmaan. En tiedä miten tekisin siellä syömisten kanssa. Mahdollisesti korvaan osan aterioista nutriletteilla, mutta varmaan pari ateriaa joudun syömään etten herätä epäluuloja hirveästi.
Tällasta minulle, mitenkäs teillä sujunut? Pääsittekö kesäkuntoon tai laihdutatteko?

lauantai 9. huhtikuuta 2011
do it for yourself
Tämä viikko on mennyt yllättävän hyvin syömisien kanssa. Kalorilaskurin avulla olen laskenut päivän kalorisaannin noin 1000 kaloriin jotta laihtuisin tarvittavasti ajoissa. Viime viikonlopun jäljiltä paino näytti tiistaina 64,5 mutta tänään herätessäni lukema oli jo 62,6. Kokonaisuudessaan viime viikon keskiarvosta painoni on pudonnut kilon ja huominen on vielä jäljellä.
Olin eileen vaihteeksi ulkona. Tällä kertaa koska ystäväni lähtee huomenna kuudeksi viikoksi Englantiin työharjoitteluun. Meno jalkaa vipattaa tälläkin hetkellä, mutten taida uskaltaa mennä, sillä minun pitää olla huomenna aamulla klo. 8:30 kampaamossa. Toisaalta tuo ei olisi ongelma sillä viime viikolla pääsin nukkumaan noin 5:30 ja heräsin joskus 8:30. Mutta taidan jättää välistä tällä kertaa jos kukaan ei kutsu mukaan.
Huomenna olenkin sitten malleilemassa.
P.S. Tervetuloa kaikki uudet lukijat, onhan teitä jo yhteensä 22

sunnuntai 27. maaliskuuta 2011
maybe i can do it
Viimeset pari viikkoa on mennyt todella hyvin syömisien ja liikkumisien kanssa ja nyt paino onkin vihdoin ja viimein tippunut alle 64 kiloon. Ja aikaakin tavoitteeseen pääsemiseen on enää 64 päivää, toivottavasti onnistun.
Nyt vain on hankalaa sillä kirjotukset ja sen myötä loma on loppu ja nyt olen työharjoittelussa ja käyn edelleen normaalisti töissä joten viikot ovat aika täysiä. Mutta pitää olla syömättä vähemmän, esimerkiksi viime torstaina söin vain reilu 600kcal ilman että edes oli nälkä. Vatsakaan ei ole näyttänyt enää niin turvonneelta ja isolta kuin vielä viikko sitten. Valitettavasti olen ollut tällä viikolla kahdesti ulkona, mutta toisaalta olen kyseisinä päivinä syönyt melko vähän. Matkaa tavoitteeseen on vielä paljon, mutta nyt onkin aika ottaa paksuilla pihdeillä itseäni niskasta kiinni.
Onko teillä jotain hyviä vinkkejä kiinteyttämiseen?
Ja tämän viikon arvot:

lauantai 8. tammikuuta 2011
yesterday was best day ever
Koska nyt on ollut viimeinen joululoma viikko, en ole ollut niin tarkkana syömisieni kanssa. Ja onhan sitä pitänyt käydä juhlimassa ystävien kanssa.
Keskiviikkona ei ollut tarkotus mennä mihinkään, sitten piti mennä Hulluun Pulloon jossa oli 2€ päivät, mutta eipä sitten päädyttykään sinne jonojen takia vaan mentiin viereiseen baariin ja olihan siellä ihan hauskaa. Torstai olikin vain makoilu päivä.
Perjantaina lähdin töiden jälkeen kahden kaverini kanssa viihteelle Fontanaan ja seuraamme liittyi eräs kaveripoikakin. Illan aikana kerkesi sattua ja tapahtua ja ehkäpä olen iskenyt silmäni tähän poikaan (joka oli meidän kanssa pari viikkoa sitten pullossa). No asiat johti toiseen ja melkein päädyimme samaan sänkyyn, mutta siinä tuli sitten esteitä ettei ilta mennytkään niin. Nyt en oikein tiedä missä mennään, mutta mahassa leijuu ja on ihan höntti olo...
Katsellaan näitä liikkumis ja syömis juttuja enemmän ensi viikosta alkaen.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)