Näytetään tekstit, joissa on tunniste ruoka. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ruoka. Näytä kaikki tekstit

tiistai 21. helmikuuta 2012

Getting fit

Olen tässä viimeset 2 kuukautta liikkunut säännöllisesti ja syönytkin terveellisemmin ja se on ruvennut näkymään kropassakin. Vaikka alotin blogin yli vuosi sitten, jäi painonpudotus ja kiinteytyminen tosi vähäiselle, varsinkin ennen kesää. Syksyllä otin itseäni oikeasti niskasta kiinni ja aloin liikkumaan enemmän. Silloin jo yritin syödä paremmin, itse asiassa jo kesällä yritin syödä paremmin, mutta jossakin meni aina pieleen. En ole kumminkaan luovuttanut missään välissä vaikka takapakkeja on tullutkin.
Vyötäröltä on 6kk aikana lähtenyt 7cm ja paino on tällä hetkellä 60kg. Olen niin innoissani koska ihan kohta olen siellä 50 puolella. Sen takia minulla on mennyt melko pitkään saada tuloksia aikaan, sillä olin normaalipainoinen muutenkin joten ei varsinaisesti olisi tarvetta pudottaa painoa, mutta tärkeintä minulle onkin kiinteyttää.
Toisin kun monet, en kituuta itseäni syömällä 300-800kcal päivässä vaan syön oikeasti 1200-1500kcal päivässä ja enemmänkin jos olen liikkunut paljon. Ettei kukaan ajattele että riuduttaisin itseäni. Tuommoiset todella vähä kaloriset dieetit ovat todella huonoja, sillä silloin kroppa menee vain säästöliekille ja ei päästä kiloista irti.

Että tällaista, kohta mennään alle 60kg :D

http://fit-thin-body.tumblr.com/

perjantai 12. elokuuta 2011

Sweat is fat crying

Myönnetään, ei mun mielenlujuus riittäny siihen, että oisin ruotsin reissulla pupeltanut pelkkiä nutriletteja. Itse asiassa en syönyt yhtään sellaista vaan kaikkea mitä teki mieli (ainaki melkein). Niin ja kaikenlisäksi lauantaina tuli vedettyä niin överit ettei mitään rajaa. Kaverilla oli synttärit niin viinaa tuli juotua niin, että muistikin meni (toistamiseen tänä kesänä).

Tämä viikko on siis mennyt etsiessä inspiraatiota, motivaatiota ja oikeaa rytmiä kaikkeen. Ja tasapainoillessa sairasloman kanssa (meni jalka taas pahemmaksi kun meinasin kaatua töissä). Hirveä hinku on ollut päästä liikkumaan, mutten ole viitsinyt jotta saisin jalan joskus kuntoon edes :S
Eileen teinkin illalla sitten ToneItUp -videon mukaan vatsalihas sarjan kolmesti (kerranki oikeesti kunnolla :P). Tänään heräsin suhkot aikasin ja lähdin salille. Eli polkien salille, siellä tunti ja vartti treenaten, infrapunasaunassa 20 minuuttia ja sitten takasin kotiin. Joten olen tyytyväinen itseeni, kunhan saisin pidettyä nyt tämän tahdin päällä :)

Niin joo, mulle tuli tänään paketti joka sisältää jumppapallon :) Eli nyt voin harjoitella sillä, käsipainoilla ja jumppamatolla myös kotona.

Pallon sisällä on noin kaksi kiloa hiekkaa joten se pysyy vähän paremmin paikalla ja auttaa nostoihin tuomaan vastusta.
Mutta nyt täytyy saada jotain mahan täytettä ja kaapissa odottaa ihana tonnikalasalaatti (pitsaa tekee ihan sairaasti mieli, mut pitää pysyä lujana)

tiistai 2. elokuuta 2011

Your only fooling yourself

 No jes alkoipa hyvin taas kaikki. On perseestä olla töissä pikaruokaravintolassa ja jos sattuu olemaan vielä keittiö vuorossa -.- Eihän se sallittua ole, mutta tulihan siinä vahingossa syötyä töiden ohella muutama pekoni- ja juustoviipale jalapenon kera :S Ei hyvä, ei sitten yhtään. Tosin paussilla en saanut syötyä Nutrilett tomaattipastaa sillä se oli ihan törkeen suolasta kuten tomaattikeittokin. Mutta muutama naposteltu pala näkyy samantien turvotuksena vyötäröllä...

Tänään ajattelin elää sitten todella kevyesti. Ostin Nutrilettin lisukkeeksi torilta vadelmia ja mansikoita. Näitä siksi, että annoin itselleni luvan syödä kyseisiä marjoja sillä niissä on kumminkin niin vähän kaloreita ja ne ovat terveellisiä. Eli tähän mennessä olen saanut tänään n. 550kcal ja tarkoitus olisi pysyä alle 800kcal.


Tekis yli lujaa mieli mennä salille, mutta olen saikulla jalan takia :( Vaikka perjaatteessa voisin mennä, niin taidan pysyä kotona jotta saan kinttuni kuntoon. Eileen kuntoilin itsekseni kotona ja varmaan tänään pitäisi tehdä sama juttu :D Ja tämän videon pohjalta tein juttuja:

lauantai 26. helmikuuta 2011

Ruokaa avokadosta

Tämän ohje bongasin katsoessani Arvotele mun illallinen -ohjelmaa. Se vaikuttaa mielestäni kokeilemisen arvoiselta. joten lisäsin sen tänne. Ohje löytyy tästä osoitteesta. Alkuperäisessä ohjeessa annokseen on lisättynä myös mätiä, mutta itse otin sen pois ohjeesta sillä en ole mädin paras ystävä.

Jos joku uskaltaa kokeilla, niin otan mielelläni vastaan mielipiteitä. Ja jos tiedätte hyviä ruoka-ohjeita niin niitä saa laittaa myös tulemaan, kiitos :)

tiistai 22. helmikuuta 2011

walking around and around

Tänään on tullut liikuttua paljon ja syötyä suhkot vähän ja tässä onkin niistä sitten:

(kuvat suuremmiksi klikkaamalla)

maanantai 21. helmikuuta 2011

I miss the summer and warm weather

kuvat google ja weheartit.fi
 
Itse ikävöin kesää ja lämmintä ihan hirveesti. Silloin ei tarvi pakkautua hirveitten vaatekerrosten alle vaan voi lähteä shortseilla ja bikinillä liikenteeseen. Sellaiset vaatteet kyllä vaativat hyvän kropan jota tässä ollaankin hakemassa. Mutta tässä on mahtavia tavoitteita taas :) Kesässä ikävöin myös tuoreita marjoja kuten mansikoita ja vadelmia. Viime kesänä söin ihan hirvittävästi mansikoita ja sain surra kun olin myöhäsessä ja niitä ei enää myyty kun olisin halunnut viimeisimmät tuoreet mansikat. Näitä odotellessa...